"Sonkajärven Pahka jyristi aikoinaan urheilun ystävien tietoisuuteen. 1970 -luvun alussa perustettiin Pahkan rinnalle musiikillinen yhtymä Pax Romana, joka mitteli FinnForestin kanssa Rockin SM-kisojen karsinnoissa. Viime mainittu nappasi tuolloin Pohjois-Savon herruuden. Pax Romana eli ja keikkaili vajaat puolenkymmentä vuotta hajoten sitten, kuten monet muutkin bändit soittajien koulujen loputtua. Mutta katso, tuhkasta oli nouseva vuoden 2001 lopulla uusi Pax Romana, tosin vanhojen hemmojen muodossa ja lopputulos on tällä levyllä. Ei mitään metsurin humppaa eikä Hollivootin karaokea vaan medolisen kaunista, jazzrockia, tai ehkä oikeammin jazzprogea. Ajatus kömpii väkisin menneiden vuosikymmenten nostalgiaan, väkevään hyvänolontunteeseen… aikaan, jolloin uskottiin tulevaisuuteen, Kekkoseen ja progen voimaan.

Tämän levyn kaikki sävellykset ovat herrojen Kervinen – Inkinen käsialaa, mikä on merkillepantavaa, sillä nämä jutut voisivat olla yhtä hyvin jonkun kansainvälisen specialistin käsialaa. Siis kovaa kamaa omassa sarjassaan. Ne hyväilevät korvalihoja. Kuten sielun syvintä olemusta. Vaikka kyseessä onkin osin sähkön voimalla toteutettua soitantaa, niin ei se missään vaiheessa nouse ärsyttäväksi tai liian kovaksi tavaraksi. Herrojen Kervinen ja Inkinen laulanta miellyttää allekirjoittanutta erinomaisen paljon, kaikkine karheuksineen. Myös Nehronvirran keisari Kalle Fält käväisee puhaltimineen täydentämässä kokonaisuutta. Ja taustajoukoissa on lisää muitakin vierailijoita, mutta pidättäydyn etulinjan taistelijoissa, sillä he edustavat Suomessa kadonnutta kansanperinnettä. Eli sitä maitolava, mopedi ja kumisaapas – yhteisöä. Josta kyseinen esiintyjäleegio on kotoisin.

Soitto kuuluu näin vuosienkin jälkeen, aitona rehellisenä soundina. Pieni melankolinen sävy vain parantaa kokonaisuutta. Sonkajärven Pahka ja muut yläsavolaiset kotiseutuleimat ovat myös näin neljännesvuosisata myöhemminkin kuultavissa. Urbaani yhteiskunta ei ole tappanut kaikkein syvintä. Erinomaisen makoisa välipala, jonka kuunteluun kannattaa syventyä. Seestyä ja rauhoittua." (OR)